Työelämän muutokset, kuten digitalisaatio, monipaikkatyö ja jatkuvasti kehittyvät työroolit, vaativat organisaatioilta uudenlaista lähestymistapaa sekä yksilöiden että yhteisöjen kehittämiseen. Työkaveruus on rooli, joka yhdistää kaikkia työpaikalla. Jokainen työyhteisön jäsen myös tuottaa työkaverikokemuksen toisille.
Olen ollut kiinnostunut coachingista vuodesta 2010, mutta konkreettisempi sukellus aiheeseen syntyi intuitiivisesti muutamia vuosia sitten – tietämättä ihan mihin tämä omalta kohdaltani johtaa. Kuten monille meille coachingin ikuisille opiskelijoille, se vei mennessään ja ymmärtämisen ja tutkimisen nälkä kasvoi entisestään. Päätös ACC:n saavuttamisesta oli selkeä, ja uskon tämän tietoisen päätöksen olevan avainasia, että sain sen ylipäänsä aikaiseksi.
Olen toiminut coachina jo vuodesta 2007 lähtien. ICF-maailman mukaiseen sertifiointiprosessiin lähdin vasta 2018. Vuoden 2023 aikana sain lopulta aikaiseksi nostaa aiemman ACC-tason PCC:ksi. Tässä tekstissä käyn läpi muutamia ajatuksia ja vinkkejä, joita huomasin PCC:ksi sertifioitumisessa.
Tekoäly on yksi nykypäivän kuumimmista ja kiinnostavimmista teknologioista. Sen käyttö tarjoaa monia mahdollisuuksia, mutta herättää myös kysymyksiä, erityisesti eettisiä kysymyksiä. Itse haluan tässä tekstissä keskittyä puhumaan tekoälystä työkaluna, jota voimme hyödyntää coaching-yrittäjinä. Blogin inspiraationa toimi 13.2.2024 ICF Finlandin jäsenilleen järjestämä webinaari, jossa Timo Muhonen kertoi meille Ensiaskelista AI:n käyttöön coachina.
Opintojen loppuvaiheessa moni nuori kaipaa tukea työnhakuun liittyvissä pohdinnoissa ja ajatusten pallottelussa. Coachingista on iso apu opiskelijalle elämän risteyskohdassa. ICF Finlandin ammatticoachit ovat jo vuosien ajan tarjonneet pro bono -coachingia työelämään siirtyville nuorille.
Käsi sydämelle, esihenkilö: menikö muutos suunnitellusti maaliin vai toteutuiko se vain osittain? Muutos tapahtuu aina ihmisten ajattelun ja toiminnan muutoksen kautta, eli muutosta johdetaan ihmisiä johtamalla. Ja kun johdetaan ihmisiä, jokainen etenee muutoskäyrällä omassa tahdissaan. Omaa ja toisten muutoskyvykkyyttä voi kuitenkin kasvattaa coachingin avulla. Coaching tutkitusti edistää yhteistyökykyä, lisää resilienssitaitoja ja auttaa kirkastamaan tavoitteita sekä muuttamaan ne konkreettisiksi suunnitelmiksi.