Pro Coaching

Pro Coaching -tunnustus uudistuu 2026

Tiedotamme uudistuksista jäsenille ja kumppaneille kevään aikana!

Tunnustuksen saaja voi olla esimerkiksi ammatticoach, coaching-vaikuttaja tai ammatticoachingia organisaatiossaan käyttänyt johtaja tai esihenkilö, joka on omalla toiminnallaan tuonut coachingin vaikuttavuutta näkyvämmäksi yhteiskunnassa esimerkiksi edistämällä ammattimaisen coachingin tunnettuutta, alan kehittymistä tai ammattimaisen coachingin käyttöä.

Mikäli tunnustuksen saajaksi valitaan ammatticoach, tulee tällä olla voimassa oleva ICF:n coach-sertifiointi tai EMCC:n coach-akkreditointi. Kyseisen henkilön tulee myös olla joko ICF:n tai EMCC:n jäsen. Tunnustuksen voi saada organisaatio, jossa ammattimaista coachingia on käytetty systemaattisesti ja pitkäjänteisesti, ja jossa ammattimaisella coachingilla on saavutettu merkittävää hyötyä organisaatiolle.

Miten tunnustuksen saaja valitaan?

Saajan valitsee 1-3 näkyvää vaikuttajaa, jotka ICF Finlandin ja EMCC Finlandin yhdessä muodostama projektiryhmä vuosittain kutsuu tehtävään. Projektiryhmä käy läpi saapuneet ehdotukset ja tekee esivalinnan kärkiehdokkaista, jotka esitellään valitsijoille.

Tunnustuksen saajaa voi ehdottaa kuka tahansa. Ehdotuksia tunnustuksen saajaksi voi ilmoittaa vuosittain ilmoitettuun päivämäärään mennessä. Tunnustuksen saaja julkistetaan syksyisin järjestettävässä Pro Coaching -tilaisuudessa.

Tunnustuksen saajia

2024 Raija Salomaa
2023 Vesa Ristikangas
2022 OP Ryhmä
2021 Fimlab

Kuvassa Raija Salomaa ja Pro Coaching tuomaristo 2024 Paula Kilpinen, Hannakaisa Länsisalmi ja Immo Salonen
(Lue uutisteksti vuoden 2024 tilaisuudesta.)